Pages 08 bugi

Käytän Applen Pages-ohjelmaa nykyään kirjoituskoneena Wordin sijasta. Vaihdoin Word 2004:n Pagesin 08-versioon viime syksynä, kun Microsoftin uusi Intel-alustalle optimoitu Office 2008 myöhästyi aikataulustaan. Ensimmäinen operaatio oli avata kaikki vanhat word-asiakirjat Pages-ohjelmaan ja tallentaa ne uudelleen Pagesin omassa tiedostomuodossa. Muunsin useita kymmeniä pitkiä ja melko monimutkaisiakin asiakirjoja ja vain yhdessä törmäsin ongelmiin, joka kaatoi Pages-ohjelman toistuvasti. Pienellä kikkailulla sain senkin lopulta käyttäytymään asiallisesti.

Pages on ollut erittäin myönteinen yllätys työkäytössä. Erityisesti itseäni miellyttää sen yksinkertaisuus ja toimintovaste. Pitkiäkin asiakirjoja voi vierittää nopeudella, josta Wordissä voi vain unelmoida. Asiakirjan tekstin voi puolestaan muotoilla todella helposti tyylien avulla, varsinkin jos tuottaa paljon samanlaisia tekstejä. Enempää en tekstinkäsittelyohjelmalta toivokaan.

Tekstinkäsittelyohjelman tehtävänähän on lähinnä tarjota vain työvälineet sisällön tuottamiseen eli tekstin kirjoittamiseen ja muokkaukseen. Sivun asettelua varten onkin sitten usein järkevämpää käyttää jotain julkaisuohjelmaa (esim. InDesign, Illustrator tai Publisher). Pagesissakin on oma sivunasettelu-tilansa, mutta en ole sitä lainkaan käyttänyt. Toivottavasti Pagesin kehityksessä huomioidaan tekstinkäsittelijöiden tarpeet jatkossakin.

Näppäryydestään huolimatta Pagesin 08 -versiossa on kuitenkin vielä joitakin bugeja, jotka Apple toivottavasti korjaa seuraavassa versiossa. Pahin niistä on mielestäni kappaleiden sitomisen seuraavaan kappaleeseen estävä virhe. Tämä tulee esiin silloin, kun sivun lopussa on otsikko, joka sidotaan seuraavaan kappaleeseen. Jos tämä seuraava kappale on myös sidottu seuraavaan, ei Pages enää huomioikaan otsikon sidontaa, jos tekstit siirtyvät osittain seuraavalle sivulle. Otsikko saattaa silloin jäädä orvoksi edelliselle sivulle.

Tätä harmillista ohjelmavirhettä ei voi välttää muulla kuin tarkistamalla asiakirja ennen tulostamista orpojen kappaleiden osalta silmämääräisesti. Ongelman voi tapauskohtaisesti korjata myös siten, että määrittelee toiselle sivulle siirtyneelle kappaleelle väliaikaisesti valinnan: Paragraph starts on a new page. Kun valinnan poistaa, seuraa edellisen sivun orpo otsikko kappaleiden mukana seuraavalle sivulle. Tämä korjaus ei kuitenkaan ole pysyvä, ja jos jostain syystä kapapleet siirtyvät tekstiä muokatessa takaisin edelliselle sivulle, tapahtuu virhe yhä uudelleen.

Niin, ja jos ja kun Applen ohjelmistosuunnittelijat lukevat tämän kirjoituksen (!), lisätkää Mac OS X:n seuraavaan versioon suomen kielen tekstintarkistus. Kiitos.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MachtUrlaub 2008: Mittelbau-Dora

Virtuaalinen näppäimistö

Web-selainten markkinaosuudet 3/2008