Photoshop CS 2

Adobe julkaisee toukokuussa uuden version Creative Suite -ohjelmistopaketistaan, minkä yhteydessä myös kuvankäsittelyohjelmien veteraani päivitetään jo yhdeksänteen versioonsa. Adoben uuden nimeämiskäytännön mukaan sen virallinen nimi on kuitenkin Photoshop CS 2. Uusien ominaisuuksien luettelo on jälleen kerran pitkä.

Adobe hehkuttaa uutta versiota muutamalla keskeisellä ominaisuudella, jotka antavat uudesta versiosta turhankin lattean ensivaikutelman. Yksi näistä on uusi työkalu Vanishing Point, jolla voi korjata kuvaa käyttäen hyväksi kuvassa olevia perspektiivejä. Ainakin Adoben tarjoamista esimerkeistä päätellen kyseiselle ominaisuudelle on peruskuvankäsittelyssä käyttöä hyvin harvoin. Mutta Photoshophan on nykyisessä Adoben tuotevalikoimassa selkeästi ammattilaistason Pro-tuote, joten tätä taustaa vasten ymmärtää paremmin näiden erikoisempien työkalujen ja RAW-formaatin saaman keskeisen sijan uudistuksissa.

CS kakkoseen on kuitenkin lisätty myös monia sellaisia parannuksia, joista on iloa kaikille Photoshopin käyttäjille:

Vihdoinkin Photoshopissa on ohjattu toiminto punasilmäisyyden poistoon. Lähes kaikissa muissa kuvankäsittelyohjelmissahan on jo pitkään ollut helppoa korjata tämä virhe, mutta Photoshopissa se piti aikaisemmin tehdä vaivalloisesti värikylläisyyttä säätämällä.

Kuvan terävöitystä voi nyt neutralisoida uudella Smart Sharpen -toiminnolla, joka samalla sameuttaa kuvaa Gaussian Blur-, Motion Blur- tai Lens Blur -suotimen avulla. Voimakasta terävöitystä vaativissa kuvissa tällä tekniikalla päästään varmasti aidompiin tuloksiin.

Objektien valintaa, ryhmittelyä ja muokkausta samanaikaisesti eri tasoilla on helpotettu. Jos kuvassa on paljon tasoja, säästää "älykäs" valinta-työkalu aikaa. Tasot-palettia on samalla muokattu selkeämmäksi.

Tekstityökalun fontti-valikko sisältää nyt WYSIWYG-selauksen eli tekstityyppi on käytössä suoraan valikon fontin nimessä. Tällainen ominaisuushan on tuttu tekstinkäsittelyohjelmien uudemmista versioista.

Photoshopista kuvan tulostamisen mustesuihkutulostimelle luvataan olevan aiempaa helpompaa. Nykyäänhän tulostusasettelut joudutaan tekemään erikseen sekä Photoshopissa että tulostimessa. Jos tulostimen ja Photoshopin kommunikointi sujuisi paremmin, välttyisi käyttäjä turhauttavien ja usein hankalien asetusten määrittelyltä.

Smart Objects -toiminto antaa mahdollisuuden sekä kuvapiste- että vektorimuotoisten kuvien skaalaamiseen laadun heikkenemättä.

Uuteen versioon on lisätty 95 erikoistehosteita tuottavaa suodinta. Nykyistenkin suotimien käyttökelpoisuus on hieman kyseenalaista. Monet ovatkin toivoneet nykyisten suotimien päivittämistä nykyaikaisempiin versioihin. Toivottavasti uudet suotimet lähinnä korvaavat aikaisempia.

Photoshopin jähmeää käyttöliittymääkin on paranneltu. Nyt on entistä helpompi muokata siitä käyttäjänsä näköinen ja tallentaa muutokset siten, että ne voidaan myöhemmin helposti palauttaa.

Makroihin on lisätty mielenkiintoinen ominaisuus, jonka avulla voi kuvaan tuoda automaattisesti sisältöä taulukkolaskentaohjelmasta tai tietokannasta. Muuttujien avulla voi esimerkiksi päivittää kuvan tekstit suoraan toisesta ohjelmasta.

Photoshopin ja ImageReadyn yhteensulautuminen on sekin ottanut taas pienen askeleen eteenpäin, kun Photoshopiin on lisätty animointi-paletti, jonka avulla voi tuottaa animoituja gif-kuvia. Aikaisemminhan tällainen työskentely vaati erillisen ImageReady-kylkiäisen avaamisen. Tosin kuka nykyään enää animaatio-giffejä tarvitsee?

Samaa ohjelmaintegraatiota tukee myös uusi kuvien selausohjelma Bridge, jonka avulla kuvia on helppo siirtää Creative Suitessa ohjelmasta toiseen ja lisätä niihin avainsanoja ja muita metatietoja. Bridge osaa näyttää myös Illustratorin kuvat sekä PDF-tiedostot.

Digitaalisen kuvankäsittelyn kurssit

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virtuaalinen näppäimistö

MachtUrlaub 2008: Mittelbau-Dora

Web-selainten markkinaosuudet 3/2008