Pages

Applen tammikuussa julkaisema Pages-tekstinkäsittelyohjelma oli joillekin käyttäjille aluksi pienoinen pettymys. Sen kun odotettiin epärealistisesti tarjoavan vaihtoehdon samalla sekä Wordille että InDesignille. Pages on kuitenkin lupaava sovellus omassa sarjassaan julkaisuohjelmana, joka yhdistää ominaisuuksia sekä tekstinkäsittelyohjelmista että taitto-ohjelmista.

Applekaan ei pysty ihmeisiin ja sellaisesta todella olisi ollut kyse, jos 50 euron hintainen Pages olisi haastanut nämä veteraanit ominaisuuksillaan. Applen tuotekehitystiimi on kuitenkin löytänyt Pagesiin ne keskeiset asiat, joita keskivertokäyttäjä haluaa kevyen julkaisuohjelman tekevän. Pages sijoittuukin Office-ohjelmiin verrattaessa Wordin ja Publisherin välimaastoon. Microsoftin Publisher-julkaisuohjelmahan on saatavissa vain Windows-käyttöjärjestelmälle, joten Pages paikkaa hyvin sen jättämää aukkoa.

Monet käyttävät nykyään Wordiä pienjulkaisujen tuottamiseen, mihin tekstinkäsittelyohjelmaa ei alunperin ole tarkoitettu. Tekstinkäsittelyohjelmaahan pitäisi käyttää nimensä mukaisesti tekstin käsittelemiseen. Sen tehtävänä ei ole määritellä sitä, miten teksti ja kuvat tulostuvat sivulle. Tästä monet saavatkin ikävän muistutuksen yrittäessään asetella Wordissä kuvia tekstin viereen, jolloin ne tekstin siirtyessä usein peittävät ala- tai ylätunnisteen alleen. Word käsittelee tekstiä riveistä ja tekstikappaleista koostuvana kokonaisuutena, ei sivuina. Liekö tästä Apple saanutkin ideansa Pages-nimeen?

Pagesin käyttö perustuu valmiiden mallipohjien käyttöön. Näitä erilaisia malleja Apple onkin sisällyttänyt ohjelmaan varsin kiitettävän määrän (41). Mallipohjien käyttö on pyritty saamaan mahdollisimman helpoksi, niinpä niissä onkin valmiita tekstikehyksiä muotoiluineen, joihin voi sijoittaa omat tekstinsä. Sivuilla on myös kuvien pudotusalueita, joihin voi iPhotosta kätevästi pudottaa valokuvan, jolloin se mukautuu automaattisesti pudotusalueen muotoon ja kokoon. Pages tukee myös kuvia, joissa on läpinäkyvä alfa-kanava. Käyttäjä voi toki valita myös tyhjän mallipohjan, jolloin koko asiakirjan ulkoasun voi suunnitella itse.


Pagesissa korostetaan tyylien käyttöä tekstin muotoiluun, mikä saattaa tyyleihin tottumattomalle tuntua hankalalta tavalta määritellä muotoilut. Tyylien käyttö on kuitenkin hyvin samantapaista kuin Wordissä ja niiden avulla julkaisu saa yhtenäisen ja selkeän ilmeen. Lisäksi tyylien avulla ulkoasun päivittäminen ja hallinta helpottuu ratkaisevasti varsinkin pidemmissä asiakirjoissa.

Pagesin käyttöliittymä on hyvin samanlainen kuin Keynotessa. Kaavioiden ja taulukoiden lisääminen ja muokkaus tehdään täysin samalla tavalla. Pageshan on osa Applen iWork-ohjelmistoa, joten yhdennäköisyys on ymmärrettävää. Moni käyttäjä on tosin toivonut hieman monipuolisempia työkalurivejä Pagesiin, mutta niille ei ole tarvetta, jos asiakirjan muokkauksessa hyödyntää tyylejä Applen toivomalla tavalla.

Päivittäiseen peruskäyttöön Pages on täysin riittävä, mutta jotkin puutteet puoltavat järeämpien tekstinkäsittelyohjelmien käyttöä. Pagesilla ei esimerkiksi voi tehdä monissa teknisissä asiakirjoissa tarvittavaa asiahakemistoa dokumentin loppuun (Index). Suomenkielisen oikoluvun puuttuminen on myös harmillista. Toivottavasti Apple lisää sen seuraavaan käyttöjärjestelmäpäivitykseen, iWorkhan käyttää MacOS X:n sisäistä oikolukua. Lisäksi Pagesin Layout Break -vaihto vaatii hieman opettelua. Wordissähän ei tällaista vaihtoa käytetä vaan kaikki asiakirjan rakenteeseen liittyvät muutokset tehdään osanvaihtojen avulla. Muutama bugikin Pagesista on löytynyt (mm. sisällysluettelon tyylejä vaihdettaessa), mutta sehän lienee täysin luonnollista, kun kyseessä on versio 1.0.

http://www.apple.com/iwork/pages

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MachtUrlaub 2008: Mittelbau-Dora

Virtuaalinen näppäimistö

Web-selainten markkinaosuudet 3/2008